Historian havinaa

 

Porvoon piispa Daniel Juslenius puolustaa suomen kieltä ja väitöskirjassaan ”Vanha ja uusi Turku” johtaa suomankielen alkuperän Baabelin kieltensekoituksesta sekä mainitsee myös puolen tusinaa suomalaista kuningasta.

 

Marttilan historiasta

1600-luvulla rakennettu kirkko oli huonosti perustettu, ja vaati siksi paljon korjaustöitä 1700 luvulla. 1729 kirkosta uusittiin kattotuolit ja paanukatto. 1761 seiniä tuettiin hirsillä, koska pelättiin myrskyn kaatavan koko kirkon.

Kellotapulin korjaus suoritettiin 1756.

Pitäjänkokouksessa 1763 päätettiin ryhtyä uuden kirkon rakentamispuuhiin, ja tämä vielä nykyään käytössä oleva kirkko rakennettiin 1765. Rakennusmestarina toimi turkulainen kirkonrakentaja Antti Hartlin-Piimänen, joka myös laati piirustukset.

Kirkon rakennustyöt aloitetiin 16.4.1765 ja se valmistui jo elokuussa jolloin se vihittiin käyttöönsä 1.9.1765.

Kirkko perustettiin lujalle perustukselle ja rakennettii entisen paikalle ristin muotoon. Kirkon mitat ovat 10x26 ja sisäkorkeus 7 m. Kirkon perustuksia varten vanha kivi sakaristo purettiin. Perustuksiin laitettiin myös vanha keskiaikainen kastemalja, joka otettiin sieltä pois 1937.

Kirkon länsipäätyyn rakennettiin n 30m korkea kellotapuli jonka alaosa toimi eteisenä.

Etelä ja pohjoissiivet olivat aluksi erillisiä huoneita, mutta yhdistettiin kirkkosaliin 1922

Kirkko maksoi 5300 kuparitaalaria. 1771 kirkko laudoitettiin ja maalattiin 1782 punaiseksi.

 

Kirkon vieressä ollut pappila paloi 1772 sen tilalle rakennettiin uusi pappila 1775 joenrannalle nykyiseen paikkaan.

 

Hautausmaan hirsiaita uusittiin 1767 jolloin sen alle tehtiin kiviperusta sitten kaksinkertainen hirsisalvos ja päälle paanukatto. Rakennusmestarina toimi Antti Piimänen

Seinäkynteliköt mainitaan jo kalusteluettelossa vuodelta 1736

Kirkon kattokruunuissa on 1700-luvun kirjoituksia

”Kirkkoherran Herr Jacob Zidenin aikana Matti Simonpoika Krouvi Kircko väärrtti- ostettu vuonna 1785 Tämän Martinan Pitäjän Emäkirkon kustannuxella Herran Huoneelle kaunistuxexi Hyvässä Aivoituxessa Kelvatkoon” (Jaakko Ziden kirkkoherrana 1783-1801

Zidenin poika kaatui Virroilla 1808

Toinen kruunu on ostettu 1769

Vanha messukasukka on vuodelta 1778

Kirkon hopeinen viinikannu on vuodelta 1710 kirjoituksella ”St Mortens Sokns kyrkio kanna ano 1710” sekä ”Dr Ioh: Gezelius. P.t.EpAB. Dn lac Matthiae Platessa A:o 1631. Dn Gust:Saekylenis. P.t.Past:r Nybye:s” (Paltessan-sukuhauta)

Tinainen kastemalja on vuodelta 1799

 

1700-luvun loppupuolelta on tilastoa heikoista satovuosista

1750 vaikea kato kuivuuden vuoksi

1754 vuodentulo jonkunverran vahingoittunut kuivuudesta

1755 erittäin huono vuodentulo

1756 vaikea katovuosi

1779 kova hallayö ja kuivuus

1781 vuosikasvu kovin heikko

1783 heikko sato

1789 ruissato hyvin runsas

1793 kato monin paikoin

1797 kato kukkimisaikaisen sateen johdosta

1798 vaikea katovuosi kolmen kukkimisaikaisen hallayön ja kuivuuden johdosta

 

1797 päätettiin järjestää saaliseläin jahti joka kuitenkin jäi tuloksettomaksi.

Vuonna 1795 väestötiheys oli 817 ihmistä neliöpeninkulmalla.

Asukasmäärä

1790        3.892

1795        4.189

1800        4.428

1805        4.529

1810        4.515

1815        4.563

1820        4.778

1830        5.570

1835        5.706

1840        5.865

1845        6.123

1850        6.116

1855        6.091

 

 

 

Kirkkoherrat

Matthias Riman (1723-37)
Johan Hortelius (1738-81)
Jakob Zidén (1782-1801)
Kappalaiset


Lars Bergius (1722-70)
Matthias Bethulin (1770-86)
Karl Gustaf Vendelin (1788-1805)

Pitäjänapulaiset

Simon Fonselius (1725-30)
Matthias Bethulin (1733-70)
Israel Vikman (1771-1810)
Ylimääräiset papit

Henrik Säkylensis, vt. kirkkoherra (1722-23)
Mikael Wanonius, vt. kirkkoherra (1737-40)
Simon Bäcksten, kappalaisen apulainen (1744-)
Johan Hortelius, kirkkoherran apulainen (1752-65)
Kristian Rönlund, kappalaisen apulainen (1757-)
Arvid Favorin, kirkkoherran apulainen (1767-71)
Gabriel Haberfelt, kirkkoherran apulainen (1773-83)
Henrik Krusberg, kappalaisen apulainen (1773-75)
Joakim Johan Johnsson, kappalaisen apulainen (1784-88)
Johan Strandelius, kirkkoherran apulainen (1793-94)
Matthias Harvelin, kirkkoherran apulainen (1795-98)
Anders Lexen, kappalaisen apulainen (1798-1803)

Tammelan historiasta

1700 luku alkaa Suurella Pohjan sodalla

Suomi joutuu myös kahdesti Venäjän miehittämäksi 1713-1721 isoviha ja 1742-1743 pikkuviha.

Kirja mainitsee Suuren Pohjan sodan Ruotsin raskaimmaksi sodaksi. Sodan seurauksena oli Suomen miehitys 8 vuoden ajaksi ja Ruotsin suurvallan päättyminen ja Venäjän kasvu suurvallaksi.

12.2.1700 Saksin ja Puolan kuninkaan Augustin joukot olivat hyökänneet rajan yli ja yrittäneet vallata Riian kaupungin.

Myös Venäjän tsaari Pietari uhkasi edetä Tallinnaan. Ruotuarmeija kutsuttiin ensikertaa koolle.

Narvan taistelu käytiin 20.11.1700. Ruotsin armeija sai siellä voiton suurin uhrein. Kaarle XII soti seuraavina vuosina saksilaisia ja puolalaisia vastaan joiden kanssa solmittiin rauhansopimus ja katse suunnattiin taas kohti Venäjää. Lähdettiin sotimaan Ukrainaan. Talvi oli ankara ratsujoukoille. Kesällä 29.6.1709 käytiin Poltavan taistelu, joka ratkesi Pietarin voitoksi. Tammelan ratsumiehet olivat taistelussa eversti Torstensonin joukoissa vasemmalla siivellä jalkaväen takana. Armeja taisteli urhollisesti, mutta joutui antautumaan. Monet joutuivat 12 vuoden sotavankeuteen, josta vain harvat palasivat. Viipuri saarrettiin 1710 ja joutui antautumaan venäläisille. Rutto alkoi tehdä myös tuhojaan.

Hengähdystauon jälkeen Pietari Suuri aloitti uudestaan sodan ja teki maihinnousun Helsinkiin 1713 keväällä. Suomen armeijan päämaja siirtyi Hämeenlinnaan ja Kaarle Kustaa Armfeltin komentoon sen ylipäällikkönä.

Venäläiset etenivät kuitenkin voitokkaasti ja Armfelt perääntyi kohti Ruotsia Isonkyrön Napuella 19.2.1714 käytiin taistelu, jonka Ruotsin armeija hävisi. Armejan jäänteet siirsivät Ruotsin puoleiselle rannalle, josta he 1718 marssivat Norjan tuntureille jossa surmansa sai 2000 karoliini-armeijan soturia, myös kuningas Kaarle XII kuoli Fredrikstenin edustalla 1718. Vuoden 1720 katselmuksessa oli jäljellä enää 30 hämäläistä. Häme oli arvioiden mukaan menettänyt noin 9000 miestä eli 18% asukkaistaan, vain 10% armeijaan otetuista palasi kotiin.

1713 venäläiset marssivat Härkätietä Turkuun läpi esi-isiemme asuinsijojen. Seurasi venäläismiehityksen eli Isovihan aika Veronkanto aiheutti vastarintaa ja sissitoimintaa. Sisseistä kuuluisin Tapani Löfving liikkui myös Hämeessä, vallaten 1715 Tammelassa venäläisen postikuljetuksen.. Sekava tilanne rauhoittui 1717 kun Venäjä sai järjestettyä hallintoa.

Miehiä myös pakko otettiin venäjän armeijaan myös Tammelan taloista liki 20 joista kukaan ei Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen palannut takaisin.

s 200 Tammelan historiassa on tiedossa olevista luettelo.

Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi mentti Baltian, Inkerinmaan ja Karjalan sekä Viipurin. Häme oli sotilaallisesti edelleen tärkeää aluetta.

1720 astui voimaan myös uusi hallitusmuoto, jossa valta siirtyi pois kuninkaalta valtiopäiville ja säädyille.

Häme ei ollut kykenevä maksamaan verojaan ja asiaa tutkittiin oikein tutkijakunnan voimin. Sota ja katovuodet ja korruptio olivat kantaneet jo veronsa.

Miesten puutteessa monia tiloja oli autiona.

1720 luvun lopussa ajat alkoivat helpottaa.

Tammelalaisia ei ollut 1700 luvun valtiopäivillä, vaan edustajana oli kirkkoherra Amnell, joka puolusti siellä suomen kielen asemaa. Joku suomalainen oli kehdannut käyttää ilmaisua "Suomen kansakunta" ja saanut jotkut ruotsalaiset raivoihinsa.

Elettin hattujen ja myssyjen aikaa. hatut ihannoivat taannoista suurvalta aikaa, myssyt tahtoivat rauhan aikaa. Hatut kaavailivat uutta sotaa Venäjää vastaan. 1739 Ruotsi siirsi 6000 sotamiestä Suomeen paikallisten elätettäviksi.. 1740 oli taas katovuosi ja vielä vappuna jäätiet olivat ajettavassa kunnossa.

Punatauti levisi sotilaiden matkassa. Venäjää rasittivat sen Turkin kanssa käymät sodat hatut pitivät tilaisuutta otollisena sodan aloittamiselle, varsinkin kun Ranska asettui Ruotsin rinnalle. Amnell jäi rauhan asiassaan lähes yksin.

Sota julistettiin kesäkuussa 1741. Aika oi katovuosien vuoksi ankaraa jo ilman sotaakin.  Armeijan 18 000 puolet oli ruotsalaisia, 23.8.1741 Lappeenrannan taistelussa myös hämäläinen jalkaväkipataljoona oli mukana. Suomalaiset voittivat, mutta perääntyivät ja talvi kului leirissä.

Keväällä 1742 jatkettiin. Ruotsalaista sotaväkeä saapui Härkätietä myöden lisää ja lepäsivät hevosineen Portaassa ja Ojaisessa.

Sota into oli armeijassa kadoksissa ja 24.8.1742 Ruotsi antautui. Venäläiset valtasivat Suomen syksyllä 1742 ja alkoi ns Pikkuviha. Vallassa oli keisarinna Elisabet. Tuun rauha solmittiin 7.8.1743 Ruotsin vahingoksi. Pikkuviha kesti noin vuoden

Tammelan historiassa on kirkon penkkijako vuodelta 1746

1720 luvulta katsottiin alkaneen ns valistuksen aika ja 1789 oli taas Ranskan vallankumouksen aikaa.

1751 ruotsin kuninkaaksi nousi Venäjän toivoma Adolf Fredrik. Hän vieraili myös Suomessa, 1752 huhtikuun 9 päivä hän matkustikin Härkätietä Turusta Hämeenlinnaan.

Ruotsi aloitti sodan Preussia vastaan ja tämä ns Pommerin sota käytiin 1756-1763. Myös tammelalaiset olivat taas matkassa mukana. Sodan ainoa konkreettinen seuraus oli perunan tulo viljelyskasviemme joukkoon.

Valta siirtyi taas takaisin kuninkaalle Kustaa III aikaan 1789. Hän kuoli salamurhaajan luodista 1792. Kuningas oli Suomessa suosittu henkilö ja vieraili myös Hämeessä viisi kertaa. Taas sai Härkätie olla kuninkaallisten kulkuväylänä. 1787 myös kruununprinssi Kustaa Adolf oli mukana, 1775, 1783, 1785 ja 1790 olivat muut matkustus vuodet. Värälän rauhansopimus Venäjän kanssa allekirjoitettiin 1790. Kustaa III oli siis sodassa Venäjää vastaan 1788-1790.

Hänen seuraajansa Kustaa IV Aadolf joutui sotaan sekä Napoleonia että Aleksander I vastaan ja sodan seurauksena Suomi liitettiin Venäjään 1809.

Isojako toimitettiin Tammelassa 1752 ja tilojen rajoja järjesteltiin järkevimmiksi. Rajankäynnit nostavat isäntien nimiä pöytäkirjoihin ja avaavat osaltaan ikkunaa tuohon aikakauteen. Isojako jätti kruunulle liikamaita, joita se vilkkaalla asutustoiminnalla asutti 1700 luvun lopulla.

Torpparit olivat maanvuokraajia, kuten kruununtilojen haltijat eli lampuodit. Torpparilla oli tilasta vuokralla vain osa. Kartanot perustivat torppia työvoiman tarpeeseensa. 1767 säädös antoi talon isännyyttä vaille jääneelle lapselle oikeuden torpan rakentamiseen perintöosakseen. Näin alkoi syntyä sukulaisuus perusteisia torppia

1700-luku oli vielä kaskiviljelyn aikaa.

Kydöttäminen oli toinen vanha viljelymenetelmä, jota käytettiin vesakkoa kasvavilla mailla.

Soviljely oli kolmas muoto. Suon ojittaminen oli vielä puutteellista ja märkyys oli siksi vaivana. .Myös Torron- suota yritettiin vallata, mutta tuo nykyinen kansallispuistona oleva suo ei alistunut.

Myös kuparimalmia löydettiin 1700 luvulla Tammelasta. Louhoksella oli 1749 töissö 10 henkeä.

Portaan kylä paloi 1766 tuhoten 89 rakennusta