1800 luku jatkuu

 

Nyt aletaan mennä jo sen verran myöhäisiin sukulaisiin, että heistä harvoja olemme tavanneet. Isovanhempiemme vanhempia pitäisi siis olla kuusitoista kappaletta, mutta koska edellisessä sukupolvessa oli yhden henkilön vajaus, niin tässä sukupolvessa löytyy vain neljätoista henkilöä.

 

Isäni äidin vanhemmat olivat (1) Antti Oskari ja hänen vaimonsa (2) Amanda. Antti oli Kerokon talosta ja jäänyt kotitilalle torppariksi, Amanda taas oli Loven kylästä. Lovihan on noin 4.. 5 km Ollilaan päin Härkätien pohjoispuolella.

Isäni isän vanhemmat taas asustelivat Simolassa eli äitini nykyisessä paikassa. (3) Justus oli kotoisin Koskelta ja oli haudankaivajana ja torpparina vaimonsa tilalla. Hänen vaimonsa (4) Vilhelmiina oli Mäntsälän sukua, niin kuin tulemme näkemään.

Äitini äidin isä oli Mäntylän (5) Jaakko, Jaakko Örn Tammelan Liesjärveltä hän oli löytänyt nuorikkonsa (6)  Amandan naapurikunnasta Lopelta.

Riitan isoisän isä oli (7) Mikko Kiuru Räisälästä ja hän oli löytänyt (8)  Mariansa Kaukolasta. Myös Liisan isä  (9) Matti oli Räisälästä samoin kuin hänen vaimonsa (10) Maria.

Riitan isoisän Ludvigin isä taas oli (11) Samuel, Kurikasta hänen vaimonsa (12) Kaisa oli Kauhajoelta ja asustelivat Jalasjärvellä. Ilmajoen suurpitäjää ne taisivat tuolloin olla kaikki paikkakunnat. Vilhelmiinan isä (13)  Iisakki taas oli Kauhajoen Käyrän sukua ja hänen vaimonsa (14) Susanna oli Pentilän tyttöjä.

 

Toimme jo edellisen sukupolven tiimoilta joitakin historian tietoja 1800 luvulta, täydennetään nyt niitä hieman. Aloitetaan isäni äidin vanhemmista

 

ANTTI OSKARI JA HÄNEN JÄLKELÄISENSÄ JA ESIVANHEMPANSA 1800 LUVULLA

 

Antti Oskari oli syntyisin Marttilan Palaisten Kerkon talosta, hän meni ensin rengiksi Penttilään eli Paltalle vuonna 1876 ja rupesi Paltan torppariksi neljä vuotta myöhemmin 1880. Amanda mainitaan rengin vaimona jo 1876 ja myöhemmin torpparin emäntänä 1880. Antin torppa on Jokisen Viljon talon vieressä. Nyt siinä asuu Viljon tyttären aviomies  perheineen. Siinä vieressä on myös Hellin koti. Lapsuudessani Rauhan sisko Anna Jokinen asui siinä miehensä Jussin kanssa. Annan tytär Helli asusteli siinä jo lapsuudessaan, aiemmin Anna ja Jussi asuivat Ollilassa. Hellin sisko Elli vietti myös paljon aikaa tuossa talossa.

Antti Oskarin ja Vilhelmiinan perheestä mielenkiintoinen tuttavuus on Antin sisko WIlhelmiina, Hän jäi nuorena leskeksi  lapsiensa kanssa . Sitten hän muutti Turkuun Nummenpakalle ja avioitui uudelleen muurarin kanssa.

 

Wilhelmiina Kerkko, Nummelin e Henriksson,  s. 3.10.1848 Marttila, k. 15.11.1909

| Kaarlo Henrikson, Ahto,  s. 4.3.1875 Kaarina, k. 01.12.1947 Turku

| | Iiri Sofia Ahto, Ahto-Lybec

| | Helvi Hilja Ahto, Suilama

| | Kaija Martta Tuulikki Ahto, Solin

| | | Heikki Solin,  s. 1941

| | | Martti Solin,  s. 1943

| Olga Rannikko,  s. 7.6.1877, k. 18.1.1935

| | Yrjö Rannikko,  s. 22.8.1900, k. 12.11.1980

| | Niilo Rannikko, agrologi

| | Onni Rannikko

| | Vuokko Kyllikki Rannikko, Sjöman

| | | Juhani Sjöman

| | | Kalevi Sjöman

| | | Antero Sjöman

| Juho (Virta) Vainio,  s. 27.8.1880 Kaarina, k. 20.1.1964 Helsinki

| Antti Raita,  s. 27.4.1883 Kaarina, k. 1.5.1954

| | Esko,  s. 27.6.1909 Naantali Luolajan kartano

| | | Esko Antero,

| | | | Kimmo, 

| | Urpo, 

| | Taimi Raita, Linnaluoto,

| | | Outi Linnaluoto, Lunden,

| | | Virpi Linnaluoto, Schauman, 

| | | Veli-Antti Linnaluoto, 5

| | Olli,

| | Hillka Raita, Paaermaa,

| | | Pirkko Paaermaa,

| | | | Laura Lounasheimo

| | | | Paula Lounasheimo

| | | | Jaakko Yli-Karjamaa

| | | Risto Paaermaa,

| | | Sirkku Hannele Paaermaa.Raaste,

 

Tämä sisarrusparvi Antti Raita, Juho Vainio, Kaarlo Ahto ja Olga Rannikko on mielenkiintoinen kun ajattelee heidät köyhän torpparin  leskeksi tulleen tyttären lapsiksi, Antti Raita oli kunnallisneuvos ja pankkimies Turun seudulla, K.A Ahto oli merenkulkuneuvos ja sen alan  oppikirjojen kirjoittaja aikoinaan, Juho Vainio Säätiö Helsingissä jakaa terveen ravinnon ja elämän tutkimiseen apurahoja  satoja tuhansia euroja. Olgan poika Yrjö Rannikko on taas näitä Suomen elokuvanhistorian henkilöitä.

 


Historian murusia Kauhajoelta

 

Netistä poimittua tietoa Laurusesta, Riitan sukulaisia ei kylläkään mainita nimeltä. Vaan nämä tiedot liittyvät tuon talon varhaisempaan historiaan

Laurusen suvun vaiheita voidaan seurata 1500-luvun loppupuolelta lähtien, kun Laurunen asutettiin vuosien 1569—1572 välillä.

Nimi Laurunen esiintyi maakirjassa vuonna 1580. Tuolloin Lauruselle merkittiin maata yksi manttaali ja peltoalaksi 15 panninmaata, joka tarkoittaa noin 1,6 hehtaaria.1

Vuodesta 1605 lähtien Laurusen kymmenykset oli maksanut Lauri Tuomaanpoika, joka oli talon isäntänä 1608—1622. Lauri oli ollut kylässä uudisraivaajana jo vuodesta 1571 lähtien. Tähän asti hän oli asunut torpassa joen toisella puolella Knuuttilan ja Kokon välissä. Hänen nimestä oli veroluettelossa Knuuttilan isännän Knuutti Knuutinpojan yhteydessä, lukuun ottamatta vuosia 1579—1582, jolloin hänet oli merkitty päntäneläiseksi. Lauri Tuomaanpojan kuoltua talossa eli hänen leskensä Lucia ja Simo Matinpoika.2

Laurusen ensimmäiset isännät:

Lauri Tapaninpoika
Matti Laurinpoika
Lauri Tuomaanpoika
Simo Matinpoika
Panu Simonpoika
Matti Panunpoika
Kalle Niilonpoika
Heikki Matinpoika
Taavetti Matinpoika
Antti Matinpoika
Taavetti Matinpoika
Antti Yrjönpoika
Jaakko Antinpoika

1575—1601
1602—1608
1608—1622
1623—1653
1654—1685
1686—1698
1699—1702
1703—1707
1708—1719
1719—1722
1723—1725
1726—1739
1740—

1640-luvun alun katovuosina Laurunen merkittiin autioksi eli veronmaksukyvyttömäksi.3 Katovuosina oli mahdollisuus saada verohelpotuksia, mutta 1600-luvun suurvaltasotien aikaan verohelpotuksia oli hyvin vaikea saada. Myös muut talot joutuivat tuolloin vaikeuksiin.

1650- ja 1660-luvulla veroja jätettiin järjestelmällisesti maksamatta. Nimittäin Ilmajoelle oli tullut uusi lääninherra Klaus Tott, ja hänellä oli sekä hallinto- että tuomiovalta, minkä lisäksi hänellä oli paljon muitakin oikeuksia, esimerkiksi virkamiesten nimitysoikeus ja lupa verojen perimiseen. Tyytymättömyys johti siihen, että Kauhajoella vuonna 1655 vain muutama tila maksoi kymmenyksensä ajoissa. Näitä oli Aro, Havunen, Koski, Yrjänäinen, Pukkila, Panula ja Ikkelä. Seuraavana vuonna niskoittelun ulkopuolella olivat vain Havunen, Yrjänäinen, Panula ja Ikkelä.4

Laurusen tilalla oli epäselvyyttä omistussuhteista 1720-luvulla. Taavetti Matinpoika kertoi myyneensä talon vuonna 1719 Antti Matinpojalle, mutta hintaa ei oltu maksettu kokonaan, joten Taavetti halusi perua kaupan. Antti ei voinut todistaa, että hän olisi saanut luvan pidempään maksuaikaan, joten hänet tuomittiin lähtemään tilalta. Taavetti käräjöi useampaan kertaan, myöhemmin hän sanoi Antin tärvelleen talon ja 1728 hän teki valituksen siitä, että hänestä oli tehty pilkkalaulu. 5

1700-luvun alku oli vaikeaa aikaa myös Laurusessa

Vuonna 1704 Laurunen oli merkitty verokirjaan ¼ mantaalin suuruisena. Koski, Havunen ja Pukkila olivat tuolloin ½ mantaalin suuruisia tiloja. Vuonna 1707 verorasitus oli kasvanut niin suureksi, että myös Laurusen isäntä joutui luopumaan talostaan.

Kun rekryyttien saaminen armeijaan tuli yhä vaikeammaksi, joutuivat eräät isännät täyttämään tämän velvollisuuden talonsa puolesta. Laurusen entinen isäntä Heikki Matinpoika joutui lähtemään armeijaan ja sotaan 1700-luvun alussa.6

Laurunen Jaakko Antinpojan aikaan

Jaakko Antinpoika Laurunen urakoi vuodesta 1755 lähtien ilmajokelaisten tieosuuksia Kyrönkankaan tiellä.1 Emännyyttä hoiteli suuressa talossa Maria Matintytär. Jaakko Antinpojan äiti Margetta Jaakontytär eli vanhana emäntänä silloisella mittapuulla katsoen hyvin vanhaksi eli 92-vuotiaaksi. Marketta Jaakontytär oli syntynyt vuonna 1684 ja hän kuoli vuonna 1771.2

Talo jaettiin Jaakko Antipojan aikaan. Isäntinä jatkoivat: Ala-Laurusessa Juho Jaakonpoika ja Yli-Laurusessa Joosef Jaakonpoika.

Ala-Laurusen isäntä Juho Jaakonpoika (s.1748) oli naimisissa Heta Jyrän kanssa. Juho oli jonkin aikaa isäntänä kotitilallaan, mutta muutti jostakin syystä itselliseksi Kurikkaan Jyrän tilalle vuonna 1783.

Juholle ja Hetalle syntyi yhteensä yksitoista lasta, joista vain viisi kasvoi aikuiseksi. Kaikki lapset muuttivat vanhempiensa mukana Kurikkaan. Kuusi ensimmäistä lasta oli tytärtä. Pariskunnan viimeiset vuodet Kauhajoella olivat vaikeita, sillä perheeseen syntyi muutaman vuoden välein kolme poikaa, jotka kaikki menehtyivät muutaman viikon sisällä syntymästään. Ala-Laurusen isäntänä jatkoi Pekka Antinpoika (s.1744).3

 

Jumalanpalvelukset Laurusen tilavassa tuvassa

Kun kirkko poltettiin Suomen sodassa, niin jumalanpalveluksia pidettiin yli kolmen vuoden ajan Pekka Antinpoika ja Josef Jaakonpoika Laurusen taloissa. Ensin jumalanpalveluksia pidettiin Pekka Laurusen talossa, ja vuonna 1809 vaihdettiin Josef Laurusen taloon.

Laurusessa oli tilava ja muutenkin tarkoitukseen sopiva tupa, mutta naapuritalossa harjoitettu viinanmyynti häiritsi jumalanpalveluksia.

Vuonna 1810 jumalanpalveluksien järjestäminen oli hankalaa, sillä tupa alkoi tuntua ahtaalta ja kirkolliskokousten pöytäkirjojen mukaan jotkut ajattelemattomat nuorukaiset eivät käyttäydy porstuassa ja kamarissa kristillisesti, vaan polttavat tupakkaa…. Näin pystytettiin vuonna 1812 erillinen kirkkotupa, joka palveli uuden kirkon valmistumiseen saakka.1

Josef Laurunen huusi kirkonrakennusurakan itselleen

Uuden kirkon rakentamisesta oli monenlaista erimielisyyttä. Helmikuussa 1818 pidettiin huutokauppa kirkon rakennustyön antamisesta yksityisen tehtäväksi. Kauhajokelaiset aikoivat saada työn ja lähettivät valtuutetun huutamaan urakkaa itselleen. Valtuutettua ei kuitenkaan hyväksytty, joten edusmies Josef Laurunen huusi urakan omiin nimiinsä. Muut eivät hyväksyneet tätä, sillä he olisivat halunneet tehdä kaupan lapväärtiläisen lautamiehen Anders Brusiuksen kanssa, ja vain Josef Laurunen vastusti sopimusta.

Brunius luopui työstä, kun huomasi, että asiasta oli erimielisyyttä. Toiset ehdottivat rakennusmestariksi kirkon suunnittelijan poikaa Juho Köhlströmiä. Hänen kanssaan tehtiin sopimus kesällä 1818. Rakennusmestaria avustamaan valittiin talolliset Juho Yrjänäinen ja Iisakki Havunen. Josef Laurusella riitti tarmoa kirkon rakentamispuuhissa: hän haki Vaasasta lyijyä ja tinaa kirkon lasinpuitteita varten.2

Kirkko valmistui nopeasti ja kesällä 1820 pidettiin jo ensimmäinen jumalanpalvelus. Puuseppä Jakob Havunen teki kirkonrakennustyöstä virallisen tarkastuksen. Hänen kerrotaan tehneen myös kirkon numerotaulun.3

Josef Laurunen oli mukana kirkon asioissa myös kirkon rakentamisen jälkeen. Vuonna 1826 hänet evästettiin valvomaan kappelin etuja Ilmajoen kirkolliskokouksessa.4

Yli-Laurunen

Yli-Laurusta isännöi 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa Josef Jaakonpoika (s. 1756) ja Liisa Mikkelintytär Frantti (s.1759).

Heidän jälkeensä tilaa isännöivät:

Iisakki Josefinpoika (s.1787) ja Maria Jaakontytär Keski-Aro (s.1787).
Jaakko Iisakinpoika (s.1817) ja Maria Antintytär Panula (s.1820).

Jaakon ja Marian poika Iisak (s. 1848) isännöi tilaa tiettävästi viimeisenä sukuun kuuluvana isäntänä, kunnes vuonna 1916 isännäksi tuli Kurikasta Aleksanteri Lusa, joka oli Laurusen isäntäparin Josefin ja Liisan pojanpojanpoika. Tila oli ollut välillä vieraiden isäntien hallussa.

Josef Laurusen poika Herman (s.1796) oli lähtenyt Laurusesta vävyksi Yli-Panttiin, ja hänen poikansa Juho Jaakko (s.1835) jatkoi edelleen Kurikkaan. Juhon poika Aleksanteri Lusa (s.1870) palasi vuonna 1916 takaisin Lauruseen, josta hänen isoisänsä oli lähtenyt 1800-luvun alkupuolella. Aleksanteri muutti tilalle vaimonsa Hedvigin kanssa. Tilaa omistivat heitä ennen Suksi, Ojanperä sekä Äystö.1

Aleksanteri ei ottanut Yli-Laurusen nimeä, vaan hän käytti sukunimeänsä Lusaa. Kun Aleksanteri ja Hedvig muuttivat Yli-Laurusen taloon, niin talokaupan mukana tuli eläkevaimo Vilhelmiina Panula, joka oli Yli-Laurusen isännän Iisakin tytär.

Aleksanterista ja Hedvigistä käytettiin puhekielessä nimiä Santeri ja Hetafiia. Santerilla ja Hetafiialla oli yhteensä kymmenen lasta, kahdeksan poikaa ja kaksi tyttöä. Hetafiia oli ollut aiemminkin naimisissa, mutta hän oli jäänyt leskeksi.2

Kyläläisten kesken puhuttiin Lusa-Laurusesta. Yli-Laurunen oli suuri talo, ja se käsitti melkein koko Lauruskylän alueen. Yli-Laurusen tilan pinta-ala oli vuonna 1933 312 hehtaaria, josta peltoa oli 32 hehtaaria ja metsää 200 hehtaaria. Santerin ja Hetafiian aikaan 1930-luvulla talossa oli kolme hevosta, 10 lehmää, sonni, sikoja, lampaita ja kanoja. Päärakennuksessa oli 5 huonetta, ja 12 lehmän navetta oli vuodelta 1928 ja neljän hevosen talli vuodelta 1903.3

Myöhemmin Yli-Laurunen jaettiin kolmeen osaan kolmen pojan kesken Eeli, Yrjö ja Lauri Lusa saivat kukin osansa talosta. Koivistot ostivat Yrjöltä Lusa-Laurusen. Koiviston veljekset Sulo ja Kauko rakensivat paikalle uudet rakennukset.4