TS/
Euran Pappilanmäen kuuluisa rengasmiekka (650-750 jKr.) on Suomen rautakaudelta säilyneistä miekoista hienoin. Se on skandinaavista työtä. Miekan hopeisen kahvan kultasilaisessa ponnessa (kolmio ylhäällä) on punontakuvioin esitetty miehenpää, jonka viiksiä kaksi makaavaa hirviötä puree. Kuva on germaaninen versio aiheesta Daniel jalopeurain luolassa. Kuva on Museoviraston kokoelmissa.

Eerikin joukko taisteli Euran Isolla niityllä, verta oli nilkkoihin saakka

Ruotsalaisten "ristiretki" tuhosi vauraan Satakunnan

Turun Sanomat kertoi 16.1. dosentti Kari Uotilan Eurassa johtamista arkeologisista tutkimuksista ja niiden uusista näköaloista. Uutinen kysyi, miksi rautakaudella rikas Eura taantui keskiajalla "takapajulaksi". Asiaan tuonee valaisua uusi tutkimus, mutta vastausta voi pohtia nykyisilläkin tiedoilla.

Eurasta ja Köyliöstä tiedetään ajalta 50-550 jKr. varsin vähän. Syynä oli, ettei vainajia juuri haudattu varusteissaan. Mutta merovinkiajan (550-800) alussa tapahtui suuri muutos, kun seudun rikkaat ruumiskalmistot syntyivät: puvun ja varusteiden metalliosia säilyi niiden haudoissa runsaasti.

Tällaisia kalmistoja, enimmäkseen sukukohtaisia, tunnetaan Eurajoen yläjuoksulta, Kauttualta Euran kirkolle. Niihin haudattiin 1100-luvun puoliväliin asti, jolloin Euran pitäjä omaksui kristinuskon ja siirtyi kirkkomaahautaukseen.

Ruumishautaus levisi myös Köyliön Saareen, Huittisiin, Yläneelle ja nimeksi Säkyläänkin. Kun vainajat muualla maassa haudattiin polttamalla, Ala-Satakunnan eteläosa muodosti erillisen ruumishautaussaarekkeen, kunnes koko kalmistollinen asutus - rajana linja Laitila-Kokemäki- Ikaalinen-Jämsä-Mikkeli - alkoi noin vuodesta 1000 lähtien siirtyä kristinuskon vaikutuksesta ruumishautaukseen.

Eurassa varhaista ruumishautausta

Maan suomalaisasutus koki merovinkiajalla voimakkaan sosiaalisen ja kulttuurisen nousun, elettyään aikaisemmin jossakin määrin rannikon kantaskandinaavisen asutuksen varjossa. Kylät alkoivat ilmeisesti organisoitua pitäjiksi - pitäjä on omakielinen termi - ja asutus omaksui Euran seutua lukuun ottamatta esineellisen polttohautauksen, hautauksen polttokenttäkiveyksiin.

Metalliesineistö runsastui ja rikastui uusista aseista ja koruista kaikkialla, Eurassa erinomaisesti. Sen löydöistä Pappilanmäen hopeakahvainen ja kultasilainen rengasmiekka (noin 650-750) on koko Suomen ylpeys, ja loistoase on saman kalmiston kristillispiirteisillä hopeaupotuksilla koristettu miekkakin, ristiretkiajalta. Niistä päätellen Pappilanmäen kalmistoon hautasi pitäjän johtosuku.

Euran seudun ruumishautaus oli tutkimukselle pitkään ihmetyksen aihe. Jo varhain todettiin, että sen ruumishaudat, toisinaan riveissä, vastasivat Keski-Euroopan germaanialueilta 400-luvulta lähtien tunnettuja ruumishautoja.

Olematta kristillisiä nämä osoittivat selvästi kristinuskon vaikutusta. Sen vuoksi professori Aarne Äyräpää luonnehti 1950-luvun alussa Euran seudun ruumishautoja kaukokristillisiksi. Ongelmana oli, miten tällainen hautaustapa juurtui Suomeen, kun siitä ei juuri ole todisteita muualta Itämeren piiristä?

Vaikutteet Keski-Euroopan germaanijoukoilta

Suomella oli jo vuoden 500 tienoilla yhteyksiä Keski-Eurooppaan, joka eli uuden valtionmuodostuksen aikaa. Ne ilmenevät täältä löydetyissä mannereurooppalaisissa kilvenkupuroissa. Yhteydet jatkuivat merovinkiajan alkuun, jolloin tänne kotiutui Keski-Euroopasta useita keihästyyppejä, muiden muassa pitkäkaulaisia väkälehtisiä angoja, Rooman legioonain heittokeihäiden, pilumien muuttuneita myöhäismuotoja.

Myös kilvet uudistuivat. Lähtökohtana keskieurooppalaiset kilvenkupurat täällä kehitettiin taidokas "suomalainen kilvenkupura", joksi merovinkiajan aseiden tutkija ja luokittelija, perniöläinen Helmer Salmo tyyppiä nimitti.

Kun tällaisia keihäitä ja kilvenkupuroita ei tunnettu muualta Itämeren piiristä, niiden täytyi osoittaa suoria yhteyksiä Keski-Eurooppaan. Mutta kauppatavaraa ne eivät olleet, minkä vuoksi olen päätynyt siihen ajatukseen, että ne tulivat germaaniruhtinaita palvelleiden palkkasoturien aseina.

Vastaava selitys sopii Ala-Satakunnan ruumishautaukseenkin: eräät asemiehet omaksuivat germaanien puolikristillisen uskon ja elämänkäsityksen ja julistivat sitä kotiin palattuaan. Siten Ala-Satakuntaan muodostui puolikristillinen sillanpää, ja niin uskomattomalta kuin tuntuukin,

Euran Luistarin suurkalmisto näyttääkin perustetun varhaiskristilliseksi hautausmaaksi. Kun sama hautaustapojen muutos tapahtui 1000-luvulla muuallakin Suomessa, se tulkitaan kristilliseksi piirteeksi; miksi siis tässä olisi ajateltava toisin?

Sotilasorganisaatiosta kehittyi Satakunta

Eurooppa-kosketukset jättivät ilmeisesti kolmannenkin jäljen, satakunnaksi nimitetyn organisaation. Satakuntalaitos on Euroopassa vanha. Siitä on tietoja Roomasta jo 5. tai 4. vuosisadalta eKr., Keski-Euroopan germaaneilta 1. vuosisadalta, frankeilta ja alamanneilta 500-luvulta, anglosakseilta seuraavalta vuosisadalta, Keski-Ruotsista ehkä jo 400-luvulta ( Gerhard Hafström ), Novgorodista ja mongoleilta keskiajalta.

Satakunnat olivat kaikkialla sadan miehen joukkoja ja myös alueita näiden aseisiin nostamiseksi, Ruotsissa laivasto-osaston varustamiseksi. Analogia ja logiikka vaativat päättelemään, että myös Suomen satakunta perustettiin sadan miehen sotilasalueeksi.

Satakunta on käännöslaina germaanisesta Hundertschaftista tai kantaskandinaavisesta hundista, mutta suomenkielisenä se ymmärtääkseni osoittaa, että satakunta organisoitiin tänne omaehtoisesti. Siitä kehittyi myöhemmin maakunta, Satakunta.

Maakuntien synty ennen ruotsalaisvalloitusta

Vanhoina itsehallinnollisina maakuntina esiintyvät Länsi-Suomessa Ahvenanmaa, Suomeen ilmeisesti ensimmäisen ristiretken yhteydessä liitetty ruotsalaismaakunta, varsinainen Suomi, Satakunta, Häme ja Uusimaa.

Ne esiintyvät ensi kerran historiallisissa lähteissä 1311-1332 ja mainitaan niissä olemassa olevina ja vakiintuneina. Niiden organisoinnista lähteet eivät kerro - venäläishyökkäys tuhosi vanhemmat asiakirjat 1318 - mutta niiden katsotaan palautuvan 1200-luvulle. Tämän jälkipuolella asutettu Uusimaa ei voi vanhempi ollakaan, mutta lisäksi nimi osoittaa sen muita maakuntia nuoremmaksi. Kuinka vanhoja nämä sitten ovat?

Suomenkielisenä nimitys maakunta viittaa siihen, ettei niitä organisoitu maan ulkopuolelta. Tästä päätellen Suomi, Satakunta ja Häme kehittyivät maakunniksi jo ennen ruotsalaisvalloitusta. Ruotsin kruunulla ei tietysti ollutkaan mitään syytä kehittää tänne itsehallintoalueita, poikkeuksena Uudenmaan ruotsalaisasutus. Palautuvatko Suomi, Satakunta ja Häme maakuntina siis jo rautakauteen?

Mielestäni kyllä. 1000-luvun hopea-aarteet näyttää kätketyn tai jätetyn kätkemättä "maakunnallisesti". Kun tällainen levintä tai aarteettomuus edellyttää, että maakunnilla oli erilaiset suhteet kätkemistarpeen aiheuttajiin, nimenomaan Sveariikin, niillä oli siis erilainen maakunnallinen "ulkopolitiikkansa", liian mutkikas asia tosin tässä perusteltavaksi. Siitä päätellen Suomi, Satakunta ja Häme olivat maakuntia jo 1000-luvulla. Tämä ei ole mikään takaraja, mutta pidemmälle emme Suomen ja Hämeen osalta pääse. Satakunnan sotilasluonne viittaa sen sijaan vieläkin varhaisempaan aikaan.

Kilpajuoksu Lappiin - keveämpi aseistus

Lyhyesti: merovinkiajan puolimaissa (noin 650-750) aseistuksessa tapahtui sellainen Satakuntaan painottuva keventäminen, että kyseessä oli todennäköisesti aseistuksen määrätietoinen uudistaminen, ilmiö, joka voidaan rinnastaa sotilasorganisaation perustamiseen.

Satakunnan satakunta olisi siis organisoitu jo tuolloin, verrattomasti varhemmin kuin asiakirjoista voi päätellä. Ymmärrän kyllä, että historiantutkijat kohottelevat kulmakarvojaan, mutta perustamiseen olisi ollut reaalinen tarve, aseellinen kilpa lapinkaupasta ja lapinverotuksesta, Suomen rautakautisen rikkauden lähteestä. Kilvan toisena osapuolena olisivat olleet norjalaiset.

Lähteiden puutteessa ajatusta ei voi suoranaisesti vahvistaa, mutta ainakin 800-luvun lopulta lähtien norjalaisia ja ruotsalaisia ahdistelivat kainulaisten joukot. Kainulaisia olivat näet norjalaisten näkökulmasta satakuntalaiset, sen jälkeen kuin Etelä-Pohjanmaan vanhat kainulaiset, norjalaisten alkuperäiset Lapin-kilpailijat olivat 800-luvun alussa hävinneet näyttämöltä ja Etelä-Pohjanmaa jäänyt satakuntalaisten haltuun.

Alkuperäinen satakunta nostettiin varmaankin myöhemmin Satakuntana tunnetun alueen asemiehistä, itäisimmät nykyisen Tampereen takaa Vesilahdesta, Lempäälästä ja Kangasalta.

Satakunnan mahti päättyi Eerikin voittoon

Asemiesten johtomiehet asuivat ilmeisesti Eurassa ja Köyliössä, ehkä Kokemäelläkin. Heistä vanhoissa runoissa mainittu Kaukomiel i, norjalaisen Egilin saagan Faravid, oli kaiketi Köyliöstä, sillä sieltä Kaukamely tunnetaan sukunimenä 1422. Ala-Satakunnan hautojen rikkaus selittyykin laajasta lapinkäynnistä. Sen ulottuvuudesta todistanevat Ruotsin puolella Norrlannin ja Länsipohjan suomalaisasuiset nimet Uumajanjoki, Piitimenjoki ja Luulajanjoki. Suomen Lapissa kainulaiset lounaissuomalaisista hopeasoljista päätellen retkeilivät idässä Kuusamossa asti.

Mutta sitten: Ruotsin kuningas Eerik IX purjehti joukkoineen 1155 tai 1157 Suomeen, nousi maihin Mynämäenlahdella, valtasi Mynämäen ja Nousiaisen ja marssi sisämaahan; näin voidaan varauksin päätellä.

1700-luvun perimätiedon mukaan Eerikin joukko taisteli Euran Isolla niityllä, verta oli nilkkoihin saakka. Kuvaus, joka tapauksessa liioiteltu, voi olla tosipohjainen: satakunta olisi kaiketi ehtinyt kokoontua sinne. Eerik voitti. Jos tappion kärsi satakunta, sen tappioon päättyi kaiketi myös lapinkauppa ja lapinverotus; ilman satakuntaa ei Lappiin ollut menemistä. Satakunnan ja Eurankin rikkaus ehtyi, kysymys saisi vastauksen.

Kirjoittaja on Turun yliopiston arkeologian emeritusprofessori.

UNTO SALO

Julkaistu 3.2.2008 1:31:18

 

Johannes Messenius

Edellä jo Unto Salon kirjoituksessa mainittiin Suomen muinaiskuninkaista Kaukomieli ja Faravid.

Johannes Messenius puhuu heistä enemmänkin 1600 luvulla kirjoitetussa historiikkissään.

Otavan Iso Tietosanakirja kertoo hänestä seuraavaa:

S. 1579-80 Frebergassa läh. Vadstenaa, k 8.11.1636 Oulussa. ruts.historioitsija. Opiskeli mm Braunsbergin jesuiittaseminaarissa. Nimitettiin 1609 lainopin ja valtiotieteen professoriksi Upsalaan. Siirtyi 1613 valtionarkistonhoitajaksi Tukholmaan, mutta joutui ristiriitaan mm valtakunnankansleri A. Oxenstiernan kanssa. Syytettiin 1616 yhteydestä jesuiittoihin. Kuolemantuomio muutettiin vankeudeksi jota M perheineen kärsi 19v Kajaanin linnassa. V:sta 1635 M asui Oulussa. Vankeutensa aikana M kirjoitti pääteoksensa, 15 kirjaa käsittävän "Scondia Illustratan" (julk 1700-05 epätäydellisenä) joka perustui myöhemmin osin hävinneeseen lähdeainekseen. Kajaanissa M laati myös teoksen "Rimkrönikan om Finland och dess inbyggare" (julk 1774) ollen siten tavallaan esimm historiankirjoittajamme.

 

Kyseinen kirja on joku aika sitten julkaistu suomeksi uudestaan ja luin sen läpi 2007 talvella. Kirjassaan hän luettelee esimerkiksi Suomen muinaiset kuninkaat. Porthan ei hyväksynyt ajatusta ja se on poistettu virallisesta historiankirjoituksesta aina näihin päiviin asti. Nyt asia on nostettu uudelleen esiin ja myös argeologia tuo esiin todisteita sekä sivistyksen, että kristinuskon esiintymisestä Suomessa jo ennen Ruotsin ristiretkiä 1100 luvulla.

 

Marttilan historiassa pitäjän asuttaminen kerrotaan tapahtuneen Uskelasta päin, mutta niinkuin näemme, ainakin meidän esi-isämme ovat tulleet pääosin Hämeestä. Mielenkiintoinen tutkimus aihe. Jos kaikki kirkon kirjat laitettaisiin tietokantaan ja kartalle, niin voisi saada kuvan väestön liikkeistä 1500-luvulta alkaen. Ehkäpä se on jo tehtykin.

 

Varsinais-Suomen menneisyyttä

"KOTISEUTUNI" -kirjasarjan osassa "Varsinais-Suomi" on Fil.toht Tauno Perälän artikkeli maakunnan menneisyydestä ja kerään tähän joitakin poimintoja sieltä.

Varsinais-Suomen alue nousi merestä ja oli aluksi saaristoa. Monet nykyiset rannikko paikkakunnat olivat veden vallassa.

Suomusjärven kultuuri ja kampakeramminen kultuuri olivat alueen varhaisimpia argologisia löytöjä. Saviastioiden tekemisen taito tuli Laatokan Karjalan alueilta. Kampakeraaminen kultuuri ulottui Uralilta Veiksel-joelle. Maakunnan keskiosasta, Maarian pitäjän Jäkärlän kylään sijoittuvat aikakauden huomattavimmat löydöt. Löydöt todistavat myös alueen huomattavasta omaperäisyydestä joka käy ilmi astioiden ja tarvekalujen yksityiskohdissa.

Virosta nähtävästi saapui maahamme lisää asutusta tuoden mukanaan ns vasarakirveskultuurin ja maanviljelyksen sekä karjanhoidon. Asuinpaikat siirtyivät vesistöjen ääreltä savimaiden keskellä oleville hiekkakunnaille. (Savimaat olivat todennäköisesti jokusuistoa ja lahdenpohjukoita ja hiekkaharjut saaria niiden keskellä???) Asuinpaikkoja olivat esim Liedon Viikka, Mynämäen Tarvainen, Paimion Rukkijoki ja Nousiaisten Koivumäki.

Uusi väestö sekaantui vanhaan ja syntyi ns Kiukaisten kultuuri.

n 1500 eKr suomalaiset alkoivat käyttää metallista valmistettuja tarvekaluja. Tällä ns pronssikaudella on löydettävissä kaksi huomattavaa asutuskeskusta toinen niistä oli länsirannikolla Lounais-Suomesta Pohjanlahden perukoille saakka. Esineet todistavat voimakkaasta Skandinaavisesta ja Keski-Eurooppalaisesta vaikutuksesta. Osa esineistä on peräisin nykyisen Euroopan Venäjän itäosista. Hiidenkiukaiksi nimitetyt kiviröykkiöhaudat ovat peräisin tuolta ajalta. Niitä tavataan runsaasti esim Perniössä, Uskelassa ja Kemiössä. Samoin niitä löytyy Sata-kunnan rajan tuntumasta.

Pronssikausi lasketaan päättyvän n 500 eKr. Muinaisjäännöksistä on päätelty, että valtaosa nykyisten varsinaissuomalaisten esi-isistä on saapunut maakunnan alueelle ensimmäisten vuosisatojen aikana jKr. Uusien tulokkaiden ajatellaan olevan Suomenlahden eteläpuolelta saapuneita maanviljelijöitä, jotka alkoivat perustaa kyliään Karjaan ja Uudenkaupungin väliselle alueelle. Heistä muistona ovat monet muinaiskalmistot vanhimpina Piikkiön Rungossa ja Maarian Kärsämäessä sijaitsevat. Myös Laitilan Untamalan ja Perniön ja Uskelan kuntien alueelta tavatut hautapaikat kertovat tästä astuksesta.

Näin siirrytään Suomessa rautakauteen. Aikakaudelta peräisin olevat löydöt  puhuvat yhteydestä Itä-Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Ensimmäisinä vuosisatoina jKr myös Rooman valtakunnan vaikutus ulottui Itämeren rannoille saakka. Suomalaiset turkikset löysivät tiensä Rooman hoviin.

 

Muinaispitäjien synty.

Luonaisen Suomen jokilaaksot olivat ensimmäisiä asutusalueita. Rannikko oli vielä vesijättömaata ja Lokalahden, Mietoisten ja Taivassalon alueeilta ei olekkaan löydettävissä löytöjä. Myös Raision ja Turun seutu oli asumatonta saaristoa kalastajineen ja hylkeenpyytäjineen.

n 800 jKr ollaan viikinkiajassa ja Pohjan miehet käyttivät rannikkoamme kulkitienä suurelle idän tielle. Retkillään viikinkien ajatellaan synnyttäneen kauhua myös Varsinais-Suomen rannikolla ja siksi alettiin rakentamaan varustuksia, ns muinaislinnoja, joita on kartoitettua alueella n 100. Aikojen kuluessa hirret ja kivet ovat siirtyneet muualle käyttöön ja jäljelle ovat jääneet paikkojen nimitykset. Linnasmäki, Vanhalinna, Nakolinna ja Linnavuori. Koskella Hevonlinnan harju.

Myös aarteet kätkettiin maahan ja niitä on sitten vuosisatoja myöhemmin kaivettu esille.

Hiisi- sana vilahtelee eri paikannimissä, varsinkin Perttelissä. Nimi puhuu muinaisista uhrijuhlista ja pyhistä lehdoista, mutta myös käräjäpaikoista joissa päätettiin yhteisitä asioista, mm kuninkaan valitsemisesta. "Moisio" nimi viittaakin pitäjänkuninkaan asuinpaikkaan.

Yhteinen toiminta synnytti pitäjiä Aurajoen laaksoon syntyi Lieto, käsittänen myös myöhemmän Kaarinan. Naapurina oli Paimio, johon kuului Piikkiö ja Sauvo. Edelleen itäänpäin oli Halikon ja Perniön suurpitäjät.

Aurajoen pohjoispuolelle syntyivät Räntämäki eli Maaria Vähäjoen varteen naapurina Raisio sitten Masku, Nousiainen ja Mynämäki. Vakka Suomeen syntyivät Vehmaa, Laitila ja Kalanti omiin jokilaaksoihinsa.

 

Historiallisen ajan taiteena pidetään ns 1 ristiretkeä, jonka Eerik Jervardinpoika teki n. 1150 jKr.

Jo viikinkiaikana sveamaalaiset tarkoittivat sanalla Finland maamme lounaisrannikon asutusta. Eräässä Uplannin riimukivessä esiintyy sanat Finlont eli Varsinais-Suomi ja erikseen Tafstalont eli Häme.

Lounais-Suomen asutuksen rajat olivat melko selkeät. Meri saaristoineen yhdellä sivulla, pohjoisessa Kokemäenjoki erotti alueen Satakunnasta, metsät erottivat alueen itäpuolella olevasta Hämeestä ja  myös Uudestamaasta, joka oli hämäläisten ja myös virolaisten nautinnassa olevaa riistamaata.

Ristiretken jälkeen jäi Upsalan piispa Henrik hoitamaan asioita kuolemaansa saakka jonka jälkeen kirkollisen toiminnan keskus sijoittui Nousiaisiin. 1229 piispanistuin siirtyi Koroisiin ja 1200 luvun lopulla Turkuun. 1280 Karle Kustaanpojan toimesta alettiin rakentaa Aurajoen suuhun Turun linnaa.

Ensimmäinen asiakirja, jossa esiintyy finnien asuma-aluetta tarkoittava sana on peräisin vuodelta 1209, samoihin aikoihin ilmaantuu sana "Suomi joka mainitaan Novgorodin kronikassa ensimmäisen kerran 1240 kohdalla. Molemmissa tapauksissa tarkoitetaan juuri Varsinais-Suomea. 1300 luvun loppupuolelle asti kaikista Suomen maakunnista käytettiin nimitystä "Suomi ja itäiset alueet" tai "Itämaat" Vielä Agrikola käytti nimeä Suomi toisinaan vain Varsinais-Suomesta. Sana "Varsinais-Suomi" tuli käyttöön 1600 luvulla

Suomi-sanan alkuperä on paikallistettu Suomenlahden eteläpuolelle Baltian maihin.

1300 jKr paikkeilla Suomessa oli viisi "sinettimaakuntaa", joilla oli oma sinettinsä: Suomi, Satakunta, Häme, Uusimaa ja Ahvenanmaa. Varhaisin asiakirja joka on varustettu Varsinais-Suomen sinetillä on vuodelta 1321. Karjalan puuttuminen sinettimaakuntien joukosta trkoittaa, että sinetit annettiin ennen Karjalan valtausta 1293.

Sinetissä on Maria Jeesus-lapsen kanssa.

Pian syntyi kihlakuntalaitos ja maakunta jaettiin neljään kihlakuntaan: Vehmaa, Masku, Piikkiö ja Halikko.

 

Keskiajan lopulla asutus laajenee

1334 jKr kuningas Maunu Eerikinpoika julisti kirjeessään että joka haluaa, voi asuttaa kulotetut metsät ja ottaa niitä omistukseensa.

1400 luvun alussa Eerik Pommerilainen antoi Turun linnan päällikölle Klaus Lydekenpoika Djäknille oikeuden jakaa maita niille, jotka halusivat maksaa saamastaan maasta veroa.

Alueelle alkoi syntyä uudisasutusta Pöytyästä tuli oma seurakuntansa 1366, Aura, entinen Prunkkala sai asutuksensa samoihin aikoihin. Marttila, joka tunnettiin nimellä Nybygd syntyi Auran itäpuolelle.

Kemiön, Paraisten ja Nauvon asuttaminen näyttää saaneen suomalaisen asutuksensa jo 1000-luvulla.. Birger-jaarli toi alueelle ruotsalaisasutusta, asutus sijottui Uudenmaan ja Etelä-Pohjanmaan rannikkoalueelle.

Varsinasi-Suomessa ruotsalaisasutuksen sijoitus keskittyi Hiittisten pitäjän Rosalaan.

Toisen ristiretken aikana ruotsalaisasutusta tuli Kuusiston saarelle jonne muodostui myös piispankartano.