1800 luvun alusta itsenäistymiseen

 

Isovanhempiemme vanhempien sekä isovanhempien aika ajoittuu Venäjän vallan aikaan. Vuonna 1809  Suomen sodan seurauksena Suomi siirtyi pois Ruotsin vallan alta Venäjän vallan alle.

Tästä sukupolvesta pitäisi siis löytyä kokonaista 32 nimeä, mutta meillä vain 28 nimeä.

Aloitetaan Rauhan suvusta, (1) Antti ja  (2) Wilhelmiina Kerko löytyvät Palaisista, Wilhelmiina oli tullut sinne alun perin Karinaisista, molemmat olivat leskiä mennessään naimisiin, ja molemmilla oli lapsia myös edellisestä avioliitosta.. (3) Matti ja (4) Liisa taas Loven Näppäristä.

Juho Simolan isovanhemmat taas olivat (5) Jacob Uusi-Mäkelä  Koski Tl, Iso-Sorvastolta ja  (6) Eva Lisa Thomasdotter Loimaan, Ylistaron Mäenpään Markulasta. Näin juuremme suuntautuvat Loimaan suunnalle. (7) Johan Gustaf Jacobsson oli taas ratsutilallinen Marttilan, Mäntsälästä, (8) Maria Andersdotter oli Marttilan, Purhalan Kylänpäästä. Purhala on Mäntsälästä Koskelle päin heti Krouvin jälkeen. IsoSorvasto taas on Kosken ja Someron rajamailla.

 

Äidin äitini Wilhelmiinan isovanhemmat olivat Tammelasta (9) Johan Michelsson Mäntylä, Arola, Miemola, Siurula, Haudankorvan Simolasta ja (10) (Lena) Eva Andersdotter ehkä Mustialan Hakalasta

(11) Johan Gustaf Ali-Heikkilä Lopen Toppenosta ja (12) Kaisa Johansdr Mikkola Tammelan Mikkolan Isotalo

 

Riitan isän vanhempien isovanhemmat (13) Antti Mikonpoika Kiuru Räisälästä ja (14) Liisa Juhontytär Pusa Räisälän  Makkolasta. (15) Johan Olofsson Montonen ja (16) Magdalena Simonsdr Ohvo olivat Kaukolasta. (17)Matti Pekanpoika Matikka  Räisälä Härskensaari, ja (18) Helena Pekantytär Poikselkä Räisälä Unnunkoski, (19)Juho Juhonpoika Poskiparta ja (20)Liisa Simontytär Kiuru Räisälä Hytinlahti 4.

 

Riitan äidin vanhempien isovanhemmat (21)Garl Magnus Johansson Vähä-Luoma, Latva-Kurikka, Latva-Kala  Kurikkasta ja (22) Sophia Mattsdr Koskimäki, LatvaKurikka, Vähä Luoma  Jalasjärveltä. (23) Samuel Johansson Y.Panula Äijö  ja (24) Kaisa Sophia Henriksdr Ikkeläjärvi Äijö  Kauhajoelta. (25)Iisak Iisakson Käyrä, Uusi-Käyrä Kauhajoen Päntäneellä kotitalonsa ja  (26) Albertiina Mattsdr Ala-Könnö, Ala-Käyrä Kauhajoki. (28) Aapeli Tuomaanpoika Köykkä, Pentilä Pentilän isäntä, kuudennusmies,  Jalasjärveltä vävyksi (28) Maija Liisa Matintytär Pentilä kotitilalle  Kauhajoelle.

Sitten pitäisi hahmotella henkilöitä pitäjien historiaan ja kartalle.

 

Sukumme juuret ylettyvät yllättävän syvälle Marttilan historiaan ja olen siksi kerännyt tähän tietoa koko Marttilan pitäjän historiasta, ehkäpä ensimmäiset aluetta asuttaneet olivat omia esi-isiämme.

 

Marttilan kirkkoherran, rovasti Juhana Wilhelm Elmgren serkku S.G. Elmgren kirjoitti vuonna 1857 silloisen Marttilan historian katsauksen, Marttila käsitti tuolloin myös nykyiset Karinaisten, Tarvasjoen ja Koski Tl kunnat, osaksi silloista aikakausikirja sarjaa  SUOMI .

1983 näiden kuntien kulttuurilautakunnat toimittivat teoksesta uuden suomenkielisen version. Käytän myös tuota teosta tätä kronikkaa kootessani, liittäen siitä tietoja kullekin vuosisadalle.

 

Elmgren alkaa kirjansa Marttilan maastokuvauksella, maalaillen kasvojemme eteen tuon Paimionjoen varrelle muodostuneen Varsinaissuomalaisen peltomaiseman. Tuosta Paimionjoen laaksostahan alue pääosin muodostuu. Metsä osuudet pohjois- ja etelälaidalla rajaavat alueen melko selkeäksi kokonaisuudeksi. Paimionjoen reunaa seurailee Hämeen Härkätie, tuo kuuluisa Suomen vanhimpiin kuuluva kulkureitti Turun linnasta Hämeen eli Tavastin linnaan.

Paimionjoki virtailee hiljalleen alkaen Someron hiekkaharjuista ja päätyen mereen Paimion lahdella. Se lävistää paksua savipatjaa syvässä uomassaan. Saamelaisten ajatellaan asuttaneen Suomea ennen meitä suomalaisia. Marttilan Lappalaistenoja, joka alkaa melkein metsäpalstamme kulmalta lienee eräs todiste heidän muinaisista asuinsijoistaan.

Uskelan seudulta ja Paimionjokea ylös vaeltaen Marttilan metsäseutua lienevät esi-isämme vallanneen ensin riistamaina ja siitä pikkuhiljaa myös asutusta rakentaen. Alun perin pitäjän nimenä tunnetaan Nyby, eli uusikylä. Nimityksen ajatellaan syntyneen hämäläisten suussa, jotka matkatessaan joenvartta Turkuun huomasivat uusia rakennuksia ja tokaisivat. ”Kas uusi kylä”. Kuinkahan lienee. Kuinkahan paljon vanhempaa lienee Hämeen asutus ja ainakin he varmaan puhuivat suomea, eivätkä ruotsia. No ehkä asia tarkentunee, kun tutkimme näitä muinaisia asioita.

Tarvasjoen Juvan kylää kuitenkin kutsuttiin aikoinaan Uudeksikyläksi ja Uudenkylän pelto siellä ainakin Elmgreenin aikaan 1850 luvulla sijaitsi.

Aulis Oja katsoo alueen asutuksen olevan läntistä alkuperää pääosiltaan

Toinen perimätieto kertoo Krouvin kylän olevan vanhin asutus levähdyspaikkana Turun ja Hämeen välillä.

Koko seutu kuitenkin kuului Uskelan laajaan seurakuntaan joka käsitti myös Halikon, Kiikalan ja Perniön. Bertili eli Bartholomaeus ja Märten eli Martius nimiset pyhimykset saivat kunniakseen uudet kirkot joista Perttelin ja Marttilan seurakunnat syntyvät. Vaimoni syntymäkuntahan on Pertteli.

Eräs ajatus on että Lundin dominikaanien perustamasta pyhän Martin luostarista olisi joku munkki antanut pitäjälle nimen. Pitäjän kirkkotie Uskelaan on kulkenut Vaskion kautta ja toinen Ruskolaisten kautta.

 

Uskonpuhdistuksen aikana katolisia nimiä varmaan kartettiin ja nimitys Nyby voi olla tuolta ajalta.


Tammelan tietoja 1800 luvulta

Eeva Ojasen Tammelan historia osa 2 alkaa Venäjän vallan ajan alusta 1808 kun venäläinen armeija marssi melkein esteettä Hämeenlinnasta Turkuun Härkätietä pitkin ja vaati kyydityksiä ja muonaa myös Tammelan kylistä.

Venäläisiä sotajoukkoja majaili vuoteen 1812 asti Tammelassa. Tammelalaiset taipuivat alkuun nihkeästi uuteen isännyyteen.

Ruotsin laki ja kaikki entiset säädökset jäivät kuitenkin voimaan mutta uusiakin säädöksiä alkoi tulla ja pitäjänkokousten merkitys kasvoi. Kappeliseurakuntiin tuli omat pitäjänkokoukset ja niiden itsenäistyminen emäpitäjästä alkoi.

Läänin kuvernööri Fr Stjernvall lähetti 1813 kuulutuksen pitäjien velvollisuudesta huolehtia köyhistään.

1813 laadittiin myös ohjesääntö  pitäjänmakasiinista jossa tuli olla varastossa viljaa 100-150 tynnyriä tuhatta asukasta kohden

 

Tammelan väestön kasvu 1800 luvun alkupuolella:

vuosi      koko pitäjä             emäpitäjä

1810        7332                        3930

1820        8009                        4342

1830        9607                        5213

1840        10418                      5801

1850        11422                      6124

 

Tehtailija A.W.Wahrenin tuotannon kasvu alkoi tuntu 1800 luvun puolen välin jälkeen ja muutenkin hän näytteli merkittävää osaa seudun kehityksessä.

Emäpitäjässä oli kirkkoherra Tolpon antaman selvityksen mukaan 99%suomalaisia ja hämäläisiä. Ruotsalaisia oli 109 ja savolaisia 7. Jokioisten ja Perttulan kappeleissa oli paljon enemmän vierasmaalaisia tehdastoiminnan vuoksi; ruotsalisia, saksalaisia, italialaisia, venäläisiä ja juutalaisia.

Säätyrajat olivat selvät. Aatelisia oli kourallinen. Säätyläiisiä ja oppineita 60-80. Porvaristoa ei maaseudulla tunnettu. Talonpojat torppareineen ja palkollisineen oli suurin ryhmä. Lisäksi oli käsityöläisiä ja tehdas ja saha työläisiä. Irtolaisuus lain mukaan jokaisella tuli olla luvallinen itsellinen ammatti tai hänen tuli olla toisen palveluksessa tai suojeluksessa..

Lain vuoksi tiloilla alkoi olla ongelmaksi asti liikaa väkeä. Osa siirtyi Jokioisiin ja joitakin sotilaaksi Venäjälle. Pitäjänkokous joutuikin estämään muualta tulevia muuttamasta pitäjään. Jokioisten kartanon omisti 1826 saakka Willebrandin suku, joka tuolloin myi sen tehtailija Josef Bremerille. Mustialan entinen kuninkaankartano oli vuoteen 1807 Uudenmaan ja Hämeen rakuunarykmentin everstiluutnantin virkatalo, tähän palaan vielä myöhemmin uudestaan, ja sen jälkeen vuokralla Lepsenin suvulla. He omistivat myös Saaren ja Kankaisten kartanot. Mustialan vuokra-aika päättyi 1840 ja siitä tehtiin maanviljelysinstituutti.

1800- luvulla alkoi olla jo perunan viljelyäkin. Suomen talousseura vaikutti myös Tammelan maanviljelykseen ohjeillaan.

Härkiä oli saman verran kuin hevosia ja niitä käytettiin yleisesti vetojuhtina. Myös Tammelassa, niinkuin Marttilassakin oli petoja tuohon aikaan runsaasti. 1830 luvun kymmenvuotistilastossa oli emäpitäjän alueella kaadettu sata ilvestä, yli 200 sutta ja seitsemän karhua. 1822 vouti Simo Willman sai Suomen Talousseuralta hopeamitalin ammuttuaan vuosikymmenien aikana 73 karhua, toista sataa ilvestä, kymmenen täysikasvuista sutta ja 90 sudenpentua. Karhukanta oli 1800 luvulla jo vähenemässä, mutta susia ja ilveksiä liikkui vielä runsaasti.

Ammattikuntapakko rajoitti vielä 1800 luvulla käsityöläisten määrää maaseudulla. Maalla sai kuitankin olla jo suutareita, räätäleitä, seppiä, muurareita, lasimestareita ja erityisluvalla joitkin muitakin ammattinharjoittajia. Venäjänvallan aikana lupia lisättiin ja 1817 luvan saivat myös sorvarit, ja 1824 puusepät, satula-, pyörä- ja kultasepät, maalarit ja säämiskäntekijät..

1850 Tammelassa olikin jo 77 käsityöläistä melkein kaikista aloista.

1800-luvulla myös sahat ja myllyt kasvoivat, kun rajotuksia alettiin vähentää. Turpoon saha oli Portaassa, Jokioisten kartanonomistaja Willebrand perusti Murron sahan  Teurolle 1813. Myös Mustialan kartanossa oli saha.

Loimijoessa oli Kuhalan, Talsolan ja Vieremän myllyt, Ruosteojassa Portaan, Pihtikosken ja Letkun myllyt.

Willebrand oli perustanut Jokioisille 1700 luvulla sahan lisäksi verka-ja rautatehtaat, jotka siirtyivät Josef Bremerin omistukseen 1826. Tehtaat rappeutuivat hänen aikanaan. 1838 verkatehtaan vuokraajaksi tuli A.W. Wahreen joka nosti tehtaan kymmenessä vuodessa maamme suurimmaksi verkatehtaaksi.

Wahren kiinnitti huomionsa myös Kuhalankosken vesivoimaan. ja hankki omistukseensa tai vuokrasi tarpeelliset maa-alueet ja koskivoimaoikeudet.

Sukumme eräs haara menee Kuhalan Ränyyn 1700-luvun lopulla. Vuodesta 1847  tuli puuvillakehräämön ja samalla Forssa yhdyskunnan syntymävuosi.

 

Tammelan pääväylä oli vanha Hämeen Härkätie Turusta Hämeenlinnaan, jonka varrella myös isäni suku asusti Marttilassa. Portaasta Härkätiestä erkani tie Kirkonkylään ja siitä Jokioisiin ja Perttulaan ja Turkuun. Turussa tammelalaiset kävivät kauppamatkoilla, Hämeenlinnassa käytiin markkinoilla.

Monet kylät olivat tuolloin vielä puutteellisten tieyhteyksien päässä. Maanteiden ohella pitäjän vesistöt olivat liikennekäytössä. Kesäsin vesiväylinä ja talvella jäätienä. Kirkkoveneet olivat vielä 1800 luvun lopulla käytössä.

Vesistöjä hyödynnettiin myös uittotöissä ja reittejä parannettiin kanavilla kuten 1800 luvun alussa Salkolan ja Liesjärven välille ja myös Kauhajärven ja Liesjärven väylä puhdistettiin. Koskiin rakennettiin uittoväyliä.

 

 Rovastintarkastuksessa 1825 todettiin että koulutiellä Turussa opiskeli lukkari Wahlstedin kaksi poikaa, torppari J.W Willman Sukulasta ja tilallisen poika Henrik Hokka Lunkasta. Hämeenlinnassa oli opinahjossa papin, nimismiehen ja voudin pojat sekä ratsutilallisen poika Mikael Könnö Hykkilästä ja kievarinpoika Matias Kauha Portaasta. Muuten koulutus oli sunnuntaikoulu opetusta ja 1847 rovastintarkastuksessa sisälukutaito pitäjässä oli jo hyvä. Kirjoitustaito oli vähäisempää ja Puumerkit olivat yleisiä.

Mustialan maanviljelysinstituutti perustettiin ja Suomen Talousseura toteutti siellä koulutussuunnitelmiaan, joskin alkuun oli käynnistymisvaikeuksia oppilaiden vähäisyyden vuoksi.

1800-luvulla savupirtit olivat vielä yleisiä ja 1822 toukokuun 8 päivä Portaan kylä paloi  maantasalle leviten Luukkolan asuinrakennuksen katolta muiden talojen katoille.

Savupirtit alkoivat vähetä ja 1880 niitä oli enää muutamia jäljellä.

Pärekattoja alkoi ilmestyä vasta 1830 luvulla.

1800 luvulla alkoivat myös posliini ja lasiesineet tulla puuastioiden rinnalle.

Väkijuomaa poltettiin tuohon aikaan yleisesti lähes joka talossa ja olut  ja tupakka olivat myös yleisiä. Tupakasta 90% kasvatettiin itse, loput tuotiin Venäjältä. Kahvinjuonti alkoi myös levitä 1800 luvulla.

Aviottomien lasten määrä nousi 1800 luvulla  ja väen liikkumisen rajoitukset aiheuttivat muutakin ongelmaa, kun joutilasta nuortaväkeä oli runsaasti.

Vaivaisten huolto oli 1770 jaettu 17 ruotuun jotka elättivät hoidokkeja.

Pitäjänkokoukset pyrkivät estämään, ettei köyhiä hoidokkeja muuttaisi muista pitäjistä paikkakunnalle.

1804-5 ja 1807-8 isorokko teki laajalti tuhojaan ja Talousseura aloitti rokotus kampanjan. Tammelassa sen tarpeellisuuteen havahduttiin kun 1814 isorokko teki tuhojaan, tuolloin rokkoihin merkittiin kuolleen 104 lasta.

Rokko iski rokotuksista huolimatta taas 1833 jolloin myös haudattiin 104 lasta sen ansiosta.

Myös tulirokko epidemioita oli joka vuosikymmenellä.

Forssan yhdyskunnan synty 1847 toi suuria muutoksia pitäjän elämään vuosisadan loppupuolella. Kuhalankoski ja A.W.Wahren näyttelivät muutoksissa pääosaa. Wahren osti lähes koko Haudankorvan kylän käsittävän Viksbergin kartanon ja myös  Haudankorvan Kossilan talon, jolle hän rakennutti 1856 toisen suurimmista yrityksistään, eli puuvillakutomon.  (Eli Kossila liittyy sukuumme seuraavassa sukupolvessa 7.  Mickel Jakobsson Simola, Haudankorva (6702), talollinen Haudankorva 1813, alk lampuoti/ Haudankorva, Siutula, s. 25.9.1762 Tammela Haudankorva Heikkilä, k. 27.5.1830 Tammela, punatauti. Vanhemmat perheestä 315 Jakob Jakobson Kossila, Siurla ja Maria Henriksdr Kossila.)

 

Viksbergiin tuli tiilitehdas ja konepaja. Alettiin valmistaa salaojaputkia ja kehiteltiin maatalouskoneita. Ja edelleen viina- ja oluttehdas. 1859 kehräämö ja kutomo yhdistettiin Forssa- osakeyhtiöksi. 1870-80 luvuilla hän osti Linikkalan kylän, jonne muodostettiin Uusikartano, eli Forssan kartano.

Wahren kuoli 1890-luvulla

Forssaan rakennettiin myös tori, kauppa, apteekki, koulu ja sairaala.

Väkeä kertyi 1850 luvun jälkeen vuosittain kymmeniä uusia asukkaita, lähinnä lähikylistä, mutta myös ulkomailtakin asti. Tehtaissa oli 1858 töissä 450 henkeä, joista kymmenkunta ulkomaalaista. 1870 luvulla työntekijöitä oli jo 1500. Työväkeä oli runsaasti saatavilla.

 

Tammelan kirkkoherrana oli 1800-luvun alkupuolella Tolppo ja hänen jälkeensä 1855 alkaen A.E.Granfelt. samana vuonna tuli uusi keisari ja suuriruhtinas Aleksanteri II valtaan ja monia muutoksia tapahtui kunnallishallinnossa.

 

1877 kuntakokous irtaantui pappisjohtajuudesta ja johtajaksi tuli Mustialan johtaja Zitting.

 

Juho Kivikoski oli kansakoulunopettajana ja toimi puheenjohtajana 1904-12. (kts. Äidin muistot kesämökkiläisistä)

 

1851 oli hallaa, samoin seuraavana vuonna.  1860 luvulla oli USA:n sisällissota, joka vaikutti puuvillan saatavuuteen, Wahreen alkoi kuitenkin tuoda raaka-ainetta Venäjältä ja tehtaat saatiin taas täyteen tehoon.

1866 oli erityisen huono sato vuosi ja 1867-68 olivatkin suuria nälkävuosia. kerjäläisiä vaelsi pitkin maata . 1668 lavantauti vei monia hautaan jättäen jälkeensä orpoja, kymmeniä sijoitettiin perheisiin, mutta 278 henkilöä sai luplipun kerjäämiseen, muutama sata lasta sai yhteiskunnalta päivittäisen ateriansa. Wahreenilla oli iso osa hätäavun antamisessa. vielä 1891 -2 ja 1902 -4 oli katovuosia, mutta vähitellen asiasta alettiin saamaan voitto.

Maatalousneuvonta oli runsasta ja alkoi parantaa satoja. 1800 luvun lopulla hevoset alkoivat syrjäyttää härät , vaikka niitä Tammelassa käytettiin pidempään kuin muualla.

Meijeri toiminta alkoi 1852 Mustialassa ja myöhemmin muihin kartanoihin ja  myös kylämeijereitä perustettiin Portaaseen, Teurolle, Patamolle ja Torrolle.

Metsää kaskettiin vielä 1800 luvun alkupuolella ja tervanpolttokin oli lähinnä omaan tarpeeseen.

Vasta vuosisadan loppupuolella metsätyön merkitys kasvoi.

Vuosisadan lopulla rakennettiin höyrysahoja ja kun päreiden käyttö lisääntyi vuosisadan puolivälissä tuli 1880 luvulla myös pärehöyliä.